Terveys

Työkyvyttömyyseläkkeellä 25 – 64 –vuotiaista varkautelaisista oli vuonna 2018 11,8 %.

Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä sai 25 –64 –vuotiaista varkautelaisista 5,9 % ja 16 – 24 –vuotiaista 2,8 %. Työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus on ollut vuodesta 2010 alkaen laskusuuntainen, kun taas mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus on viimeisen kymmenen vuoden ajan ollut hienoisesti nousussa.

Erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettuja eli pitkäaikaissairaita oli vuonna 2018 Varkaudessa 35,9%. Määrä on ollut pienessä kasvussa 2010-luvun ajan. Erityiskorvattavia lääkkeitä saavien lasten, 0 – 15 –vuotiaiden määrä on taasen 2010-luvulla vaihdellut ja on nyt kääntynyt laskuun; vuonna 2010 erityiskorvattavia lääkkeitä käytti 177 lasta, 2015  225 lasta ja vuonna 2018 186 lasta.

Kouluterveyskysely

Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn mukaan 4-5 luokkalaisista tytöistä 10% ja pojista 7 % kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi – erityisesti vatsakipuihin ja mielialaan liittyvät asiat vaikuttavat terveydentilan kokemukseen. Vastaavasti 8-9 –luokkalaisista tytöistä 28 % kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi, pojista 10,9 %. Toisaalta myös lääkärin toteamia pitkäaikaisia sairauksia tai terveysongelmia on yläkouluikäisillä tytöillä 31,9  % ja pojilla 23,1 %. Koulustressiä 4-5 –luokkalaisista tytöistä koki 39 %, pojista 41 %. 8-9 –luokkalaisista tytöistä koulu-uupumusta koki 17,3 %, pojista 12,4 %.

Kouluterveyskyselyn mukaan 32 % 4-5 –luokkalaisista tytöistä ei syö aamupalaa joka arkiaamu, edelliseen kyselyyn verrattuna tämä osuus oli noussut. Vastaavanikäisistä pojista aamupalaa syömättömiä oli 20 %. 8-9 –luokkalaisten prosenttiosuudet tytöillä oli 43,8 % ja pojilla 37,7 %. 8-9 –luokkalaista tytöistä 50 % ei myöskään syö koululounasta päivittäin, pojista 56,6 %.

Liikkuminen on vähentynyt edelliseen kouluterveyskyselyyn verrattuna. 4-5 –luokkalaista tytöistä 25 % kertoo liikkuvansa vähintään tunnin päivässä, kun edellisessä kyselyssä tämä oli 39 %. Vähintään tunnin päivässä liikkuvien poikien osuus oli laskenut 52 % 38 %. 8-9 –luokkalaista tytöistä vähintään tunnin päivässä liikkuvia oli 13,9 % ja poikia 23,4 %.

Kouluterveyskyselyssä näyttäytyy myös huoli nuorten päihteiden käytöstä. 8-9 –luokkalaista tytöistä 15,1 % käyttää päivittäin jotain tupakkatuotetta tai sähkösavuketta, pojista 13,3 %, nuuskaa päivittäin tytöistä käyttää 2,4 %, pojista 7,6 %. Alkoholia viikoittain käyttäviä 8-9 –luokkalaisista tytöistä on 5,4 %, pojista 5,6 %, ja tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa on tytöistä 12 %, pojista 6,3 %. 8-9 –luokkalaisista tytöistä 61,7 % kokee, että omalla paikkakunnalla on helppo hankkia huumeita, pojista näin sanoo 47,6 %. Yläkouluikäisistä tytöistä 9,4 % on kokeillut kannabista ainakin kerran ja 5,6 % on käyttänyt kannabista kyselyhetkellä viimeisen 30 päivän aikana. Vastaavat luvut poikien osalta on ainakin kerran käyttäneiden osalta 10,3 % ja viimeisen 30 päivän aikana käyttäneiden osalta 4,2 %. 8-9 –luokkalaisista tytöistä 39,3 % hyväksyy ikäisillään nuuskaamiseen, pojista 32,2 %, 28 % tytöistä hyväksyy ikäisillään alkoholin juomisen humalaan asti, pojista 25,2% ja 8,9 % tytöistä hyväksyy ikäisillään kannabiksen polttamisen ja pojista 14,7 %.