Ajankohtaista koronasta 19.11.2021

Ajankohtaista koronasta 19.11.2021

Viimeksi muokattu: 
26.11.2021 13.09
Viimeviikonloppuna Varkaudessa todettiin koronapositiivinen yksityispuolella otetussa näytteessä ja henkilö oli ollut jo karanteenissa. Eilen Varkaudessa todettiin yksi uusi koronavirustartunta, johon ei liittynyt altistumispaikkoja. Joroisissa puolestaan todettiin tänään kaksi uutta koronavirustartuntaa, joihin liittyy altistumisia kahdella työpaikalla.

Tänään Joroisissa todettuihin koronapositiivisiin liittyen altistumisia on terveydenhuollon tietojen mukaan kahdella työpaikalla. Toisen työpaikan asianosaisille työntekijöille on laitettu työnantajien toimesta tieto asiasta. Toiseen tapaukseen liittyen lähikontaktien kartoitus- ja selvittelytyö on vielä kesken.

Sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä