Uuden pelastusaseman asemakaavasta järjestettiin yleisötilaisuuksia

Uuden pelastusaseman asemakaavasta järjestettiin yleisötilaisuuksia

Viimeksi muokattu: 
16.4.2021 15.34
Lähialueen asukkailla oli mahdollista osallistua tilaisuuksiin paikan päällä kirjastolla sekä etänä. Hankkeen sivuille kerätään tilaisuuksissa tulleita kysymyksiä ja niihin vastauksia.

Uuden pelastusaseman asemakaavasta järjestettiin lähialueen asukkaille yleisötilaisuuksia torstaina 15.4.2021. Yleisötilaisuuksiin oli mahdollista koronarajoitukset huomioiden osallistua kirjastolla. Lisäksi järjestettiin etäyleisötilaisuus Teams-alustan kautta. Tilaisuuksissa oli mukana asiantuntijoita Pohjois-Savon pelastuslaitokselta, Stora Enson sopimuspalokunnasta ja kaupungilta.

Uusi pelastusasema on tarkoitus sijoittaa Heinäpellonkadun ja valtatie 23 väliin. Nykyisessä asemakaavassa tontti on liike-, toimisto- ja huoltoasemarakennusten korttelialuetta, joten hanke vaatii asemakaavamuutoksen. Kaavaluonnos on tavoitteena saada nähtäville kesällä.

Keräämme hankkeen sivuille yleisötilaisuuksissa esille tulleita kysymyksiä ja niihin vastauksia huhtikuun aikana. Sivuilla on myös tilaisuuksissa esitetty aineisto.