Ylipalomies Aki Nyyssönen: ”Pelastamisesta tulee hyvä fiilis”

Ylipalomies Aki Nyyssönen on toiminnan mies, joka ei voisi istua toimistossa kahdeksasta neljään.

Hän on työskennellyt 25 vuotta pelastuslaitoksella Varkaudessa ja viimeiset kahdeksan vuotta ylipalomiehenä. Ylipalomies toimii palomiehenä ja tarvittaessa paloesimiehen sijaisena. Hän tekee myös palotarkastuksia ja kiertää kouluissa, päiväkodeissa sekä taloyhtiöissä valistamassa sekä kouluttamassa paloturvallisuudesta.

kuvassa Aki Nyyssönen.
Varkauden pelastuslaitoksella työskentelee neljä palomiestä ja neljä sairaankuljettajaa.
Vuorossa on aina kolme miestä ja esimies. Kuvassa ylipalomies Aki Nyyssönen(vas.) ja palomies Lasse Holopainen.

”Hyvät hermot, hyvä kunto ja ammattitaito ovat työn tärkeimpiä edellytyksiä. Kun hälytys tulee, edessä voi olla mikä tahansa katastrofi. Meidän on oltava minuutissa autossa varusteet päällä. Aina se ei tosin onnistu, jos tarvitsemme mukaan erikoiskalustoa tai -välineitä”, hän kertoo.

Varkaudessa on ollut tänä vuonna useita poikkeuksellisia tulipaloja. Klubi paloi maan tasalle vajaa vuosi sitten, rivitalo paloi äskettäin ja heti perään asunto räjähti kerrostalossa.

”Nämä olivat erittäin pahoja, melkein uskomattomia tilanteita.”

Nyyssönen on ollut uransa aikana pelastamassa satoja ihmisiä.

”Kun tajuttomat on kannettu palavasta talosta ja saatu takaisin elävien kirjoihin, tietää, miksi tätä tekee. Pelastamisesta tulee hyvä fiilis.”

Kiitolliset pelastetut tuovat toisinaan palomiehille pullaa ja suklaata. Kiitoskortit on koottu palolaitoksen arkistoon.

Palomiehet pelastavat myös eläimiä. Hän muistaa erityisesti yhden hirven.

”Hirvi oli vajonnut jäihin ja oli siellä jumissa. Se vain upposi ja upposi. Järvipelastajien alus avasi onnettomuuspaikalta väylän rantaan puolen kilometrin päähän. Saimme vedettyä hirven sinne.”

Hirviparka oli niin väsynyt, ettei pysynyt jaloillaan. Pelastajat kietoivat sen viltteihin ja lämpöpeittoon, silittelivät sitä ja puhelivat sille rauhallisesti. Hirvi katsoi arasti pelastajiaan. Meni tovi ennen kuin se nousi varovasti jaloilleen ja jolkotteli sitten metsään.

Syystalven vakiopelastettavia ovat jäihin pudonneiden ihmisten lisäksi jäihin juuttuneet joutsenet, jotka tosin pyrähtävät lähes aina omin voimin lentoon ennen kuin pelastajat ehtivät paikalle. Onpahan Nyyssönen ollut pelastamassa väärään asuntoon luikerrellutta käärmettä ja jalastaan sähkötolppaan juuttunutta lokkiakin.

”Työssä riittää toimintaa ja monipuolisuutta.”

Kuvassa Aki Nyyssönen.
Jokaiseen palomiehen työpäivään kuuluu liikuntatunti talon omalla kuntosalilla.
Ylipalomies Aki Nyyssönen nostaa penkistä kevyesti sata kiloa.

Palomiehen työ vaatii kuntoa, sillä jo pelkät varusteet painavat 40–50 kiloa.

Liikunta on Nyyssösellä verissä. Hän on ampunut kilpaa jo 32 vuotta ja saanut siitä parikymmentä SM-mitalia. Vapaa-aikaan kuuluu myös triathlon, crossfit ja sukeltaminen.

”On pakko pitää kuntoa yllä. Edessä on vielä pitkä työrupeama. Pääsen eläkkeelle 67-vuotiaana, sanoo 45-vuotias ylipalomies.

Paloaseman kosteusongelmat ajoivat palomiehet väistötiloihin viisi vuotta sitten. Toiveissa on, että uuden paloaseman rakentaminen Lehtoniemeen alkaisi lopulta ensi vuonna.

Nyyssösen työnantaja vaihtuu, kuten muidenkin pelastustoimen ja soten työntekijöiden vuoden 2023 alussa kaupungilta maakunnalliseksi hyvinvointialueeksi.

”Uudistus tuskin muuttaa toiminta-aluetta, sillä onnettomuudet eivät kunnioita maakuntarajoja. Hyvä, jos hallintoa saadaan supistettua ja sen myötä panoksia lisäkäsiin kentälle. Toivon, että muutos tasapuolistaisi kuntien maksuosuuksia.”

Hälytystehtävien määrä on lisääntynyt viime aikoina Varkaudessa.

”Töitä riittäisi kolmannellekin ambulanssille. Myös palokunta kutsutaan nykyisin herkästi paikalle, jos vaikka uuni tuprauttaa tuvan täyteen savua. Ennen ihmiset osasivat selvitä sellaisesta kotikonstein.”

Teksti: Vuokko Viljakka

Kuvat: Merja Männikkö