Kasvisruoka
05.10.2020

Tiesitkö, että Varkauden kaupungin ruokapalvelut käyttävät ruuanvalmistuksessa lähellä tuotettuja raaka-aineita?

Lähellä tuotettuja raaka-aineita saavat nauttia meidän kaikki asiakasryhmät: koululaiset, varhaiskasvatuksen lapset, palveluasumisen yksiköissä olevat asiakkaat, sairaalan asiakkaat sekä kaikkien paikkojen henkilöstö.
lampaita
02.10.2020

Waltterin koulun oppilaat kävivät tutustumassa maa- ja metsätalouteen

Waltterin koulussa on järjestetty useiden vuosien ajan yhteistyössä Maaseutuammattin ry:n kanssa koko päivän tutustumisretkiä maa- ja metsätiloille.
Omat hoodit-kampanja
21.09.2020

Nuorten ääni kuuluviin Omilla Hoodeilla

Komediaryhmä Justimusfilms on innostamassa nuoria tuomaan esiin omia ajatuksiaan ja huippupaikkoja omasta kotikaupungistaan. Kyseessä on Omat Hoodit -haastekampanja, joka on suunnattu 25 seutukaupungin nuorelle. Ideana on, että nuoret kertovat suosikkipaikastaan videolla, kuvalla, kirjoittaen tai vaikka laululla. Luovuutta saa käyttää! Nuoret voivat tehdä kilpailutyön yksin tai kavereiden kanssa ja osallistua yhdellä tai useammalla teoksella. Osallistumisaikaa on 25.10. saakka.
Maataide
14.09.2020

Kestävä elämäntapa osaksi Soisalo-opiston toimintaa ja opetusta -hanke on käynnistynyt

Kestävää iloa ja oppia  (KEIJO) –hankkeessa kehitetään kestävää elämäntapaa edistävää koulutusta Soisalo-opiston kaikilla koulutusaloilla. Tulokset hyödyttävät opistoa, henkilökuntaa ja opiskelijoita sekä muita toimijoita, jotka voivat monistaa toimintamallin omaan organisaatioonsa.

Koululaiset pelaavat lautapeliä.
26.08.2020

Miten toimitaan kun lapsi sairastuu hengitystieinfektioon?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on syyskuussa tarkentanut ohjeita lasten hengitystieinfektioista ja koronatestauksesta.
Lapsiperhe.
21.08.2020

Osallisuusviikkoa vietetään 7.9.-13.9.2020

Varkauden kaupungin useat yksiköt, Perheentalo että Lastenkulttuurikeskus Verso osallistuvat Lastensuojelunkeskusliiton ja Perheet Keskiöön-hankkeen hallinnoimaan Osallisuusviikkoon viikolla 37.
Stoppi toiselle aallolle
17.08.2020

Stoppi toiselle aallolle!

Pese kädet tai käytä käsihuuhdetta! Yski oikein! Pidä turvaväli!
Lapsia parijonossa koulun pihalla.
06.08.2020

Varkauden sivistystoimi tiedottaa: Koulun ja varhaiskasvatuksen aloittaminen elokuussa 2020

Perusopetus, esiopetus ja varhaiskasvatus Varkaudessa alkavat normaalisti lähiopetuksena. Varkaudessa ei ole ollut neljään kuukauteen COVID-19 tartuntoja, joten kouluun ja varhaiskasvatukseen tuleminen on turvallista.

Vanhemman neuvo-vertaistukiryhmä
06.08.2020

Vanhemman Neuvo-vertaistukiryhmä auttaa vanhempia huomioimaan lapsen tarpeet ja tukee eron jälkeistä vanhemmuutta

Tuntuuko vanhemmuuden jakaminen entisen puolison kanssa haasteelliselta? SOS-Lapsikylä ja Varkauden kaupunki järjestävät eronneille ja eropäätöksen tehneille vanhemmille Vanhemman Neuvo-vertaistukiryhmän. Ilmoittaudu mukaan ryhmään 25.8. mennessä.
Iloa vapaaehtoistyöstä infopäivän mainos.
27.07.2020

Iloa vapaaehtoistyöstä -infopäivä tiistaina 25.8.2020

Oletko harkinnut vapaaehtoistyötä? Tule infopäivään! Infopäivään ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat jakaa omaa osaamistaan tai saada lisää merkityksellisiä kohtaamisia tai kokemuksia arkeensa. Infopäivä sopii esim. opiskelijoille, eläkeläisille tai muuten työelämän ulkopuolella oleville. Päivä on maksuton.
Apua arjen poikkeustilanteessa-puhelinpalvelu
22.06.2020

Apua arjen poikkeustilanteessa –puhelinpalvelu toimii kesällä rajoitetusti

Varkauden kaupunki avasi 25.3.2020 koronaviruspandemian vuoksi Apua arjen poikkeustilanteessa-puhelinpalvelun. Ajalla 29.6. – 31.7.2020 puhelinpalvelu vastaa maanantaista perjantaihin klo 8–12 numerossa 044 444 2465. Kauppa- ja apteekkiasiointiapu suunnataan tällöin pääsääntöisesti yli 70-vuotiaille.
Soisalo-opiston tanssin opettajat.
11.06.2020

Soisalo-opiston uusi opinto-ohjelma on nyt netissä

Ohjelma jaetaan jokaiseen kotiin elokuun alkupuolella ja ilmoittautumiset kursseille alkavat ke 12.8.2020 klo 12
from
Origin

Navitaksen ranta
20.05.2020

Tarjolla amk-tason koulutusta uudella mallilla - verkko-opinnoilla asioiden ja esineiden internetin mahdollisuudet haltuun

Varkauden alueella on nyt tarjolla uusi malli kouluttautua, 15 opintopisteen AMK-tason verkkokoulutus, jonka teemana on Internet of Things (IoT) eli Asioiden tai esineiden Internet. Koulutus tuotetaan osana Joustavat koulutusmallit yhteistyössä yrityselämän kanssa -hanketta, jossa yhtenä osa-alueena on ollut uusien koulutusmallien etsiminen. Koulutuksen toteuttaja on Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK)
Subscribe to feed